LÄMMITYS- JA KÄYTTÖVESIREMONTIT

Käyttövesiputket kuluvat vuosien saatossa ja ne kannattaa uusia viimeistään 25–30 vuoden iässä. Tällöin vuotoriski on jo melkoisen suuri, joten ajoissa teetetty remontti säästää myös muita kustannuksia.

Jätevesijärjestelmien suunnittelu ja rakentaminen

LVI Dimeks Oy suunnittelee ja toteuttaa jätevesijärjestelmiä haja-asutusalueille.

Kysy tarjous kartoitus- ja toteutuspalveluista.

Jätevedenkäsittelyn lainsäädäntö

Haja-asutuksen jäteveden käsittelyä koskeva lainsäädäntö uudistui keväällä 2017. Uusi valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (157/2017) ja ympäristönsuojelulain (527/2014) muutos (19/2017) tulivat voimaan 3.4.2017. Lainsäädännön muutoksessa jäteveden käsittelyvaatimuksia nostettiin asetuksen tasolta lain tasolle ja säädöksiä selkeytettiin. Merkittävin muutos tuli puhdistusvaatimusten noudattamisen siirtymäaikoihin, joiden pääperusteina ovat nyt vesiensuojelulliset tekijät. Jos kiinteistö sijaitsee enintään 100 m päässä vesistöstä tai merestä tai pohjavesialueella, on järjestelmä kunnostettava 31.10.2019 mennessä. Kiinteistön sijaitessa näiden alueiden ulkopuolella, on järjestelmä uusittava puhdistusvaatimukset täyttäväksi, kun kiinteistöllä tehdään vesijärjestelmiä tai muuta suurempaa luvanvaraista remonttia tai tietynlaisia korjaus- tai muutostöitä.

Edellä mainittujen säädösten lisäksi jätevesistä ja niiden käsittelyssä syntyvistä jätteistä on säädetty mm. maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa, jätelaissa, terveydensuojelulaissa ja -asetuksessa, vesihuoltolaissa ja lannoitevalmistelaissa. Kunnat voivat antaa tarkempia ja valtakunnallista tasoa tiukempiakin paikallisia määräyksiä mm. ympäristönsuojelumääräyksissä ja rakennusjärjestyksessä

Palvelut

Viemärisaneeraus

Viemäriverkoston saneeraukset toteutamme sertifioidulla TKR -viemärisaneerausmenetelmällä , sukittamalla tai nykyaikaisella hybridijärjestelmällä.

Lue lisää

Lämmitys- ja käyttövesiremontit

Käyttövesiputket kuluvat vuosien saatossa ja ne kannattaa uusia viimeistään 25–30 vuoden iässä. Uusi siis omasi hyvissä ajoin!

Lue lisää

ILMANVAIHTOPUHDISTUKSET

Huollettu ilmanvaihtojärjestelmä takaa raikkaan sisäilman niin kotona kuin työpaikalla. Huono ja epäpuhdas sisäilma voi aiheuttaa terveyshaittoja, kosteusvaurioita rakenteisiin ja olla paloturvallisuusriski.

Lue lisää

Ilmalämpöpumput

Nykyaikaisella ilmalämpöpumpulla lämmität tehokkaasti myös kovalla pakkasella. Kesällä ilmalämpöpumppu raikastaa ja viilentää tehokkaasti huoneilmaa ja lisää viihtyisyyttä.

Lue lisää

JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELU JA RAKENTAMINEN

LVI Dimeks Oy suunnittelee ja toteuttaa jätevesijärjestelmiä haja-asutusalueille.

Lue lisää

DIMEKS REMONTTIPALVELUT

Dimeks remonttipalvelut toteuttaa ammattitaidolla kaikki huoneistoremonttityöt – pintaremonteista kokonaisvaltaisiin muutostöihin ja uudisrakentamiseen. 

Lue lisää

Salaojat

Salaojajärjestelmä on rakennuksen ulkopuolella, maan sisässä oleva järjestelmä, joka kerää veden pois rakennuksen vierustalta ja alta.

Lue lisää

LÄMMITYSJÄRJESTELMÄT

MAALÄMPÖ

Lämpöpumppujärjestelmät tarjoavat mahdollisuuksia taloutesi energiakustannusten pienentämiseen. Korkealuokkainen lämpöpumppu alentaa lämmityskustannuksiasi ja nostaa kiinteistösi arvoa.

Lue lisää

ILMA-VESI

Ilma-vesilämpöpumppu sitoo ulkoilmasta lämpöenergiaa ja luovuttaa sen varaajaan korkealla hyötysuhteella. Järjestelmällä voidaankin säästää n. 40-60% lämmityskustannuksista suoraan sähkölämmitykseen verrattuna.

Lue lisää

HYBRIDIJÄRJESTELMÄT

Hybridhome-lämmitysjärjestelmä kattaa talouden lämmityksen ja lämpimän käyttöveden tarpeet ja tuottaa lämmitysenergian aina energiatehokkaimmalla tavalla eri vuodenaikoina.

Lue lisää

LATTIALÄMMITYS

Vesikiertoinen Multitherm lattialämmitys sopii niin uudis,- kuin saneerauskohteisiin oli lattiamateriaali puuta, betonia tai mitä tahansa. Multitherm lattialämmitys on laadukas ja toimintavarma järjestelmä.

Lue lisää

Pyydä tarjous tai jätä viesti